Ensi keskiviikkona  11.3.2015 on neurologin vastaanotto. Minua ihan jännittää mitä hän sanoo. Toisaalta olen jo aika varma, että saan saman vastauksen kuin aina ennenkin:" Ei mitään uutta tai vakavaa löytynyt". Enkä sitten saa sanottua, että kyllä. Jotain on vialla. Olen huonommassa kunnossa kuin aiemmin. Vasen käsi on turra, siis todella turra. 

Maaliskuun loppupuolella alkaa sitten keuhkopolin käynnit. Soitin sinne ja kysyin, ettei vain kokeiden seassa ole sitä histamiinikoetta. Vakuuteltiin, että ei ole. Sitten huomasin, että se tehdäänkin minulle laboratoriossa eikä polilla. En aio tehdä sitä koetta. Viimeksi tulin niin kipeäksi, että jouduin päivystykseen, Hengitys ei kulkenut kunnolla, oli tosi vaikeaa hengittää. Keuhkopolilla ei ollut siitä merkintää. Se siksi, etteivät he ottaneet minua vastaan sinne, vaan jouduin menemään päivystykseen. Ensin piti hengittää semmoisen piipun kautta histamiinia ja sitten illalla oireiden tultua, eivät uskoneet, että se johtui siitä kokeesta. Tiedän, ettei noista keuhkokokeista ole mitään hyötyä. Ei minulla viimeksikään todettu astmaa. Miksi pitää aina mennä samoihin testeihin, vaikka kerron, että ei minulla ole astmaa, vaan jokin muu vika siellä keuhkoissa. Itse laittaisian itseni ihopolille vehnäallergia testiin. Mutta kun sitä ei saa itse valita. Eikä ehdottaa. Olen aika kyllästynyt tähän hommaan. Kierrän taas vähän aikaa lääkäriltä toiselle ja sitten en enää jaksa ja tyydyn tähän tilaan.

Minä haluaisin johonkin kuntoutukseen tai vastaavaan. Haluan olla työelämässä. On vain niin vaikea alkaa kuntoilla, kun mikään ei tahdo sopia minulle. Salilla voisin käydä, mutta sekin aiheuttaa monen päivän kuumeisen olotilan ja sydämen tihentyneen tahdin. Persolan trainer. Pyysin kerran erästä personal traineria tekemään itselleni ohjelman, mutta heidän kohderyhmänsä on yleensä lihavat ihmiset, eivät tällaiset laihat kuten minä olen. Minä tarvitsisin kipeästi sellaista traineria, jonka avulla saisin lihakseni kuntoon, vaikka olenkin tällainen laiha ihminen. Vai pystyyköhän sellainen trainerikaan auttamaan. No, kohta on kevät ja alan pyöräillä ihan uhallakin ja vaikka jalat eivät pysy polkimilla. Haluan olla työelämässä vielä pitkään.

Kävin silmälääkärissäkin. Ei ollut näkö huonontunut, vaikka sanoin, etten näe juuri mitään silloisilla laseillani. Joo, ei ole huonontunut. Minä siihen, että miksi minä en sitten näe. Hän selitti, että silmien pinnassa on paljon tuntohermoja, joita hän ei pysty tässä tarkastamaan. Ne voivat aiheuttaa sen, että luomi ei tajua räpyttää silmää, kun se ei tunne, että alkaa olla liian kuivaa. En tiedä, saatan tuijottaa kyllä pitkiä aikoja ennenkuin räpytän. Muuten kaikki hermot silmissä olivat ihan kunnossa. 

Saunailta. Taidan käydä vähän piipahtamassa. Kauan en voi olla saunassa, seuraava päivä on saunan takia joskus karsea.

30.1.2015

Kaikki alkoi ehkä kovasta työviikosta, sitten oli joulu. Joulu aina vähän stressaa, en kyllä tiedä miksi. Nytkin tilasin laatikot, ostin myös ne vähät leivonnaiset, mitä meillä syödään. Paistoin itse kyllä kinkun. Mutta voi kun olin silti kuoleman väsynyt. Ja sitten joulupäivän aamuna vasen käsi oli ihan outona. Se oli tosi raskas ja hauiksen (minun hauikseni on luuta ja nahkaa) kohdata kamalan kipeä. En pystynyt kunnolla nostamaan kättä kivun ja sen takia, ettei käsi yksinkertaisesti toiminut. Samalla tunto oli sormissa selvästi huonontunut, yhden yön aikana. Aikaisemmin en ole tunnistanut esimerkiksi kangaslaatuja, enkä saanut vetoketjua auki. Nyt en pystynyt lehteä lukemaan, kun en saanut sivuja irti toisistaan. Sormissa ei ole tatsia. Oikea käsi alkoi myös tuntua kipeältä. Sormenpäät olivat tosi arat. Kämmenten ja sormien liikkeet jähmettyivät aina kun en huomannut, roikkuvaan asentoon. 

Muutenkin olin kipeä, korvat huusivat ja koko keho värisi ja oli kipeä. Yhtäkkisiä pistoksia mm. kainalossa ja oikeassa jalassa polven yläpuolella. Tuikintaa siellä ja täällä. Joutui välillä ihan huutamaan kivusta. En lähtenyt päivystykseen, koska tiedän paikan. Viimeksi pääsin tosin aika nopeasti sisään, mutta ei siellä mitään tapahtunut. Meluummin siis vietin joulun kotona, yritin rauhoittua. Mikään ei kuitenkaan auttanut, tila jatkui.

Olen ollut jo kohta kolme vuotta turra polvista varpaisiin ja kyynärpäistä sormiin. Turuuus on noussut nyt suurin piirein napaan saakka. Eikä mitään kukaan tiedä. Olen aika huolissani. En jaksa kunnolla nousta portaita, en pysty kävelemään suoraan, vaan hoipertelen.

Työt alkoivat joulun jälkeen ja olo oli huono. Sitten menin terveyskeskuslääkäriin ja sain sairaslomaa. Minulla on tosi mielenkiintoinen projekti menossa työssä, joten kuitekin katsoin, että jaksan tehdä sitä. Ja jaksoinkin. Mutta aina ennenkin näihin olotiloihin on liittynyt flunssa. Minulle tuli kova flunssa, ei ihan tavallinen räkätauti, vaan se meni suoraan keuhkoon. Hengitys oli tosi vaikeaa. Olin viikon sairaslomalla. Sitten pääsin pikamääräyksellä neurologille. Minulla on myös epilepsia ja se takaa minulle nopean pääsyn lääkäriin, vaikka sinne on kuukausien jonot. Asun paikkakunnalla, jossa ei ole neurologia, vaan he ovat aina jostakin tänne päiväksi tai pariksi tulleita.

Kävin ENMG:ssä, jossa jo aiemmin on todettu polyneuropatia. Nyt en tiedä vielä vastauksia, onkohan polyneuropatia pahentunut? Kävin myös verikokeissa, joissa ei ollut mitään poikkeavaa. Minulla on tosi hyvät koetulokset ikäisekseni. Eilen kävin magneettikuvauksessa. Katsotaan näkyykö siinä mitään, ei vielä tietoa. Viikolla kävin silmälääkärissä, kun näen kahtena. Toisessa silmässä oli lievä tulehdus, mutta muuten ei edes näkö ollut heikentynyt. Lääkäri kyllä kertoi, että silmän pinnassa on herkkä tunto. Olisiko silmänkin pinta turra? Sitä ei kuulemma pysty tutkimaan.

Kurkkulääkärissä kävin syksyllä, kun minä tahdon herkästi vetää ruuan väärään kurkkuun. Joutuu yskimään ruuan pois. Mutta kurkku oli kunnossa. Yökkäilin koko ajan ja se on kuulemma merkki siitä, että turruus ei ole vielä iskenyt kurkkuun. Kuukauden päästä on sitten allergiakokeet - monta kertaa käyty - ei mitään löydy. Välillä yskin kuitenkin niin, että keuhkot melkein repeävät. 

Yöllä nukun koiran unta. Saan kramppeja pohkeisiin ja usein kun käännän kylkeä, herään. Jalat eivät käänny automaattisesti mukana, vaan ne pitää nostaa paikoilleen. Rasittavaa. Otin itseäni niskasta kiinni viime syksynä ja aloin varovaisesti käymään salilla. Kaikkein pienimmät vastukset, ei hikoilua, mutta liikettä kuitenkin. Kuntoilusta seuraa aina muutaman päivän jatkuva kuumuus, joten sali jäi. Vuonna 2013 vielä pyöräilin työmatkat lumettomana aikana, yhteensä 9 km päivässä. Viime keväänä se loppui, kun jalat eivät pysy polkimilla, enkä kerta kaikkiaan jaksa polkea. 

Onneksi on tuo työ, joka vie ajatukset välillä muualle.